perjantai 6. tammikuuta 2017

New Year, new stuff

2016... yhdessä vuodessa tapahtui paljon ja kaikenlaista. Suuren mittakaavan, koko maailman tietoisuudessa olleet tapahtumat, tuntuivat olevan jopa omia henkilökohtaisia kokemuksia kiintoisampia. Jotkut ovatkin puoliksi tosissaan sanoneet, että vuoden aikana tapahtuneet asiat ovat selvä merkki lähestyvästä maailmanlopusta. Iso-Britannia päätti kapinoivan teinin tavoin karata kotoa ja erosi EU:sta, meren toisella puolen Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi valittiin suurisuinen, epäpätevä apina - toinen apina ammuttiin eläintarhassa koska joku ei vahtinut lastaan, ja murhanhimoiset klovnit kuljeksivat kaduilla säikyttelemässä viattomia. Sekä liian moni lahjakas julkisuudenhenkilö, jotka kuolivat viime vuoden aikana.

Minulle vuosi oli kuitenkin melko hyvä. Tutustuin moniin mahtaviin ihmisiin ja koen jopa saaneeni uusia ystäviä. Kesän aikana käydyt festarit ja keikat jättivät jälkeensä hyviä muistoja. Koin myös hieman henkistä kasvua, opin arvostamaan yksin oloa jota aiemmin aina kartoin, ja rohkaistuin olemaan avoimempi ihmissuhteissa. Tällaisia isoja muutoksia omassa itsessään ei huomaa niiden tapahtuessa, mutta vasta taaksepäin katsoessa huomaa kuinka paljon on muuttunut näinkin lyhyessä ajassa.






Vuodenvaihdetta juhlimme minun luonani pienellä porukalla. Jo perjantaina-iltana kävimme kaupassa, minä, Elli ja Minttu, ja teimme jauhelihapiirakkaa ja kanasalaattia seuraavan päivän brunssia varten. Lauantaina päivä alkoi myöhään nukkumisella, pikaisella laittautumisella, ruokien viimeistelyllä, ja yhden jälkeen iltapäivällä minä, Elli, Minttu ja pääkaupunkiseudulta saapuneet Milla ja Jenni aloitimme juhlimisen. Toisin sanoin korkkasimme ensimmäiset juomamme, lastasimme lautaset täyteen ruokaa, ja ryhdyimme katsomaan Disneyn Aladdinia.








Tunnit vierivät huomaamattoman nopeasti ja yhtäkkiä olikin jo ilta, ja paikalle saapuivat vielä Sara, Eetu, Aake ja Tanja. Saimme tunnit kulumaan musiikkia kuunnellen, korttia ja shottirulettia pelaten, ja pari tuntia ennen keskiyötä jätin loput juhlimaan kotiini - jätin Mintun vastuuseen asunnosta joten pääsimme samalla testaamaan miten tulevaisuudessa uskallan luottaa omaisuuteni toisen käsiin - kun lähdin Millan ja Jennin kanssa toiselle puolen keskustaa tapaamaan Tonin luona iltaa viettäviä poikia. 

Ehdin vielä palata kotiin juuri ennen vuodenvaihdetta, ja muiden kadotessa kuka mihinkin suuntaan, minä ja Minttu nousimme hotelli Cumuluksen katolle seuraamaan raketteja. Ympärillämme oli pelkkiä lapsiperheitä ja selvinpäin olevia ihmisiä - täällä Mikkelissä on niin kauan kuin muistan ollut asiat niin, että uudenvuodet ilotulitukset katsotaan Cumuluksen katolta, mikäli olet perheen kanssa, ja torin laidalta, jos olet nuori ja humalassa. Naisvuoren rinne, mikä on lähimpänä rakettien ampumispaikkaa, vetää paikalle molempia vaihtoehtoja. Kaikki muu on ainakin minulle harmaata aluetta, sillä olen aina viettänyt vuodenvaihteen jossakin näistä kolmesta paikasta.

Oli kuitenkin ihanan rentouttavaa ja erilaista olla hetki muiden ihmisten joukossa, hiljaisuudessa, ja vain keskittyä ihastelemaan näkymää. Hetken aikaa kävimme Mintun kanssa tunteellisiksi, sillä tämä oli viimeinen vuodenvaihteemme Mikkelissä mikkeliläisinä. Tulituksen loputtua lähdimme käymään torilla, mutta sieltä löysimme pelkästään täysin tuntematonta, niin nuorta väkeä, että aloin tuntemaan oloni keski-ikäiseksi, joten päätimme lähteä samantien Kellariin, mihin tiesimme kaikkien ystäviemme menneen. Loppuilta sujui hyvin, tapasimme lisää tuttuja, päädyin jopa keskustelemaan tuntemattomille, ja kotiin pääsin viiden aikoihin aamulla. Jääkaappiin katsoessani huomasin, pettymyksekseni, että ruokamme oli maistunut illan aikana kaikille erittäin hyvin.







2017. Tämä vuosi tulee olemaan erilainen. Enkä nyt yritä selittää sitä 'uusi vuosi uusi minä'-höpinää, vaan ihan oikeasti tänä vuonna, jo alle kuukauden päästä, muutan ensimmäistä kertaa elämässäni Mikkelin ulkopuolelle. Löysimme ihanan, vasta remontoidun kolmion Pohjois-Haagasta, ja ensi viikolla menemme kirjoittamaan vuokrasopimukset. Työtä emme ole kumpikaan vielä löytäneet, mutta toivon mukaan sitä löytyisi pian, olen laittanut jo yli 20 hakemusta erilaisiin tehtäviin.

Nähtäväksi jää, miten tulen kotiutumaan Helsinkiin. Viimeiset neljä vuotta elämästäni ovat vakavasti puhuen hukkaan heitettyä aikaa, joten tämäkin muutos, maiseman vaihtaminen ja kämppiksen saaminen voivat parhaimmassa tapauksessa saada paikallaan junnanneen elämäni pyörimään taas. En ole erityisemmin puhunut siitä kenellekään, tai antanut itsenikään ajatella sitä, mutta siitä lähtien kun valmistuin lukiosta vuonna 2012, en ole liikkunut mihinkään ja tuntuu kuin olisin jumissa tässä elämäntilanteessa lopunikääni. Ajatus ahdistaa minua enemmän kuin annan ymmärtää, tietenkin haluan päästä opiskelemaan tai edes työhön josta voin nauttia, haluan tehdä jotakin merkityksellistä ja muitakin ihmisiä hyödyttävää. Pelkkä muutto Helsinkiin ei välttämättä lupaa minulle työtä tai opiskelupaikkaa, mutta se motivoi minua nousemaan joka päivä ylös, poistumaan sisätiloista ja olemaan ihmisten keskuudessa.

En ole vieläkään oikein sisäistänyt tätä ajatusta, että alle kuukauden päästä asun aivan erilaisessa paikassa, kaukana kaikesta tutusta, ja mikä erikoisinta, asun kämppiksenä hyvän ystäväni kanssa. Voi olla, että tulevien viikkojen aikana alan tuntea ahdistusta ja, en koskaan uskonut sanovani tätä, koti-ikävää Mikkeliä kohtaan. Jos olisin muuttamassa yksin, olisin jo nyt kauhusta kankea, sillä elämäntapani tuntien voi huomata, etten ole tottunut äkillisiin muutoksiin ja vaihteluun. Yhden ainoan uudenvuodenlupauksen tein itselleni, aion ottaa itseäni niskasta kiinni enkä anna enää oman ahdistukseni ja introverttiuteni estää minua elämästä. Kaikin puolin oloni on ainakin vielä pelkästään positiivinen, ja voi olla, että tämä muutos on se, mitä kaikki nämä vuodet olen kaivannut.

perjantai 30. joulukuuta 2016

Joulutunnelmaa etsimässä

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän voi enää tuntea niin kutsuttua joulun tunnelmaa, mikä vielä lapsuudessa sai minut aina vuoden viimeisinä viikkoina niin onnelliseksi. Edes aiemmin alkutalvesta näyttäytynyt lumi ei pysynyt maassa joulukuun kahdenteenkymmenenteenneljänteen saakka, mikä laski fiilistä entisestään. Normaalisti, ainakin aiempina vuosina, olen yrittänyt saavuttaa oikean tunnelman leipomalla pipareita ja torttuja, kuuntelemalla joululauluja ja katsomalla ajankohtaan sopivia elokuvia. Tänä vuonna kaikki tuo jäi kiireen keskellä hyvin vähäiseksi. Mutta mitäpä tuo haittaa, tärkeintähän tässä kaikessa on rauhoittuminen ja läheisten ihmisten kanssa oleminen, mitä pääsin tekemään yllin kyllin. Viimeinen epätoivoinen yritykseni viettää joulua ennen huomista vuodenvaihdetta on katsoa Krampus-elokuvaa, samalla tätä tekstiä kirjoittaen. Tähän mennessä elokuva on vaikuttanut melko humoristiselta ja yllättävän koukuttavalta.

Pikkujoulua vietimme 17.päivä Inkoossa, Joelin vanhempien huikean hienossa omakotitalossa. Minä, Minttu, Otto ja Roni saavuimme paikalle ja edeltävänä iltana, ja muiden jo paikalla olevien kanssa vietimme ensimmäisen illan rauhallisissa merkeissä, piparkakkutaloa koristellen, ja tulevia juhlia suunnitellen. Lauantaina paikalle saapui lisää ihmisiä, ja ilta meni riehakkaissa tunnelmissa. Osa oli ostanut secret santa -lahjoja, joita vaihdoimme pienellä porukalla. Tuleva masterchef Osku valmisti kaikille upean ja täyttävän jouluaterian, joka sai ylistystä kaikilta. Illan aikana pelasimme myös - kuten aina meidän porukan juhlissa - beerpongia, ja päädyimme jopa leikkimään piilosta, jota olin jo edellisenä iltana yrittänyt saada läpi. Talo, jossa pikkujoulut vietettiin, tosiaan oli niin iso ja täynnä täydellisiä piilopaikkoja, joten hetkellinen lapsenmielisiksi heittäytyminen oli todella hauskaa. Valvottua tuli aamuseitsemään saakka, ja minun jälkeeni hereille jäi vielä enemmän kuin suurin osa juhlaväestä. Sunnuntaina kaikki lojuivat ympäri taloa koettaen kokoilla itseään, ja pian me Mikkelistä saapuneet lähdimmekin jo kotimatkalle.








Noin viikkoa myöhemmin, jouluaattoaamuna heräilin katuen edellisen illan baarireissua, mutta koska onnekseni en koskaan pode krapulaa, aloitin aamun glögillä ja, perinteitä kunnioittaen, Lumiukko-elokuvan katsomalla. Ryhdyin myös päättäväisesti lukemaan Saiturin joulua, josta olen nyt parin vuoden aikana yrittänyt tehdä joka jouluisen tavan itselleni. Tietenkään en ehtinyt lukea kirjaa Marleyn haamun ilmestymistä pidemmälle, joten se siitä sitten. Myöhemmin päivällä kokoonnuimme äitini ja serkkujen kanssa isovanhempiemme luokse nauttimaan jouluateriaa ja jakamaan lahjat. Niin paljon kuin pidänkin jouluruoasta, en koskaan kykene syömään sitä paljoa. Minun pitäisi kai olla kiitollinen tästä, kaikkien muiden valittaessa joulukiloistaan, itse voin vain hymyillä vieressä. Kiitollinen olen myös siitä, että tänä vuonna lähes koko porukkamme oli samassa paikassa samaan aikaan. En muista milloin viimeksi olisimme kaikki, paria toisaalla olevaa lukuunottamatta, viettäneet aattoillan yhdessä.

Serkusviisikostamme nuorin pakotettiin myös tänä vuonna esiintymään joulupukkina, sillä palkkapukin tilaamisen lopetimme jo pari vuotta sitten, mutta näemmä emme voi jakaa lahjoja, ellei joku meistä pue ylleen pukin takkia ja lakkia, sekä kutisevaa tekopartaa. Ja haluan tarkentaa, tämä vaatimus ei koskaan tule joukkomme nuorimmilta. Pidemmittä puheitta, Otto-pukin jaettua lahjat ryhdyimme avaamaan paketteja, joita jälleen tuli yllättävän suuri määrä, verrattaen siihen miten kaikki vannovat vielä alkusyksystä, ettei lahjoja tarvitse enää ostaa. Minä ja serkkuni Inka saimme liput Hans Zimmerin konserttiin Hartwall-areenalle toukokuuksi, jonne olimme molemmat kovasti halunneet päästä. Lisäksi sain pääsylipun ensi kesän Rockfestiin, toffeeta, Taika-mukeja ja teetä, sekä Iwan Rheonin cd-levyn, jota olen nyt kotona ollessani kuunnellut yhtään liioittelematta ainakin 20 kertaa. Viimeinen lahja, joka piti tilata ulkomaille ja kuljettaa sieltä Suomeen, on vielä matkalla perille. Rammstein-tequila, josta olin salakavalasti intoillut äidilleni pitkin syksyä, ja jota en todellakaan uskonut saavani lahjaksi. Kunhan pullo saapuu, asetan sen näyttävästi esille, enkä ole varma aionko koskaan avata sitä.





Sukuloinnin jälkeen vietin loppuillan Mintun, Tian, Oton ja Antin seurassa Mintun kotona, kynttilänvalossa istuen, punaviiniglögiä kitaten ja keskustellen kaikesta mitä ikinä mieleemme saimmekaan. Sunnuntaina jatkoimme joulukinkun ja paistin ahmimista mummolassa. Alkuillasta istuimme kavereiden kesken Sannan luona, ja päädyimme lähtemään ensin Vaakunaan, ja sieltä jatkoimme Wilhelmiin. Tuttuja tuli vastaan joka suunnasta ja hyvän joulun toivotuksia vaihdettiin tiuhaan tahtiin. Maanantai-ilta eli tapaninpäivä vietettiin sukulaisten kesken tädin ja sedän luona kyläillen. Pääsimme käymään saunassa, herkuttelimme itsemme ähkyyn kakuilla ja kinkkuleivillä ja pelasimme - tämä sukumme sisäinen perinne on ehkä minulle rakkain - lautapelejä keskiyöhön saakka. 











Lyhyesti sanoen joulu meni hyvin jouluttomissa tunnelmissa, mutta kaikin puolin stressittömästi ja rauhallisesti. Huomenna onkin jo uudenvuodenaatto, mitä suunnittelessa en voi koskaan olla stressaamatta, sillä päähäni on pinttynyt pakkomielteinen ajatus, jonka mukaan vuoden viimeisenä päivänä täytyy olla hauskempaa kuin koskaan, ja uusi vuosi tulee aloittaa mahdollisimman riehakkaissa merkeissä. Siksi olen nyt hieman hädissäni, kun huomiselle ei ole suunniteltuna mitään puoliltapäivin alkavaa brunssia tyttöporukalla, ja aikaista humalaa, kummallisempaa. Olisin varmaan lähtenyt viettämään uuttavuotta Helsinkiin, jossa meininki varmasti on paljon juhlavampi, mutta yritämme nyt Mintun kanssa säästää jokaisen ylimääräisen sentin, jotta pian voimme viettää kaikki päivämme Helsingissä. Olemme siis muuttamassa kämppiksiksi pkseudulle. Irtisanoin itseni nykyisestä kodistani juuri eilen, ja tänä aamuna sain kutsun työhaastatteluun tiistai-aamuksi. Ensi viikon maanantaina ja keskiviikkona menemme jo katsomaan asuntoja. Saatan nyt kuulostaa hieman hölmöltä kun ryhdyn tähän kliseeseen, mutta uuden vuoden saapuessa aion uudistaa myös itseni, aloittaen täydellisestä maisemanvaihdoksesta. Saa nähdä, keksinkö huomisen aikana itselleni vielä lupauksia, jotka toteuttaa, tai todennäköisemmin unohtaa, vuoden 2017 aikana.

tiistai 8. marraskuuta 2016

Halloweenin viettoa pt.2

Cruella palasi Halloweenin viettoon vielä viime lauantaina, kun juhlin jo toista kertaa, eri porukan kanssa Karkialammella. Toisin kuin edellisen viikonlopun juhliin, tällä kertaa osallistuin myös hieman järjestämiseen, auttamalla koristeluissa ja lähtemällä mukaan ruokaostoksille muutamaa päivää ennen bileitä. Tiistaina tekemäni kurpitsapiirakan kuoresta taiteilin lyhdyn, joka valaisi tarjoilupöytää juhlapaikkamme nurkassa.

Ilta sujui hyvässä fiiliksessä, beerpongin, biljardin ja Hitler-juomapelin merkeissä. Kuvia tuli otettua valtavasti, pelkästään minun kameraani niitä tallentui 450, puhumattakaan kaikkien puhelimista ja Snapchat-tarinoista. Tähän julkaisuun olen siis lisännyt ruhtinaallisen määrän otoksia illasta, sillä en mitenkään pystynyt valitsemaan vain muutamaa niin monien hyvien kuvien joukosta.

   


Koska matkaa Mikkelin keskustaan Karkialammelta on vain muutama kilometri, suuntasimme puolenyön jälkeen vakiopaikkaamme Kellariin. Monet meistä olivat pukeutuneet asuihin, ja eihän kukaan jaksa juhlinnan keskellä alkaa vaihtaa tavallisiin vaatteisiin, joten baariin saapuivat muunmuassa Punahilkka, Harley Quinn, poliisi, mafiavaimo, diileri, miimikko sekä tietenkin Cruella de Vil pehmokoiransa kanssa. Mikkeli, tämä rakas tuppukyläkotikaupunkimme, ei selkeästikään ole tottunut poikkeavuuteen, sillä huomasin kerääväni todella paljon katseita, niin hyvässä kuin pahassakin. Moni tuli myös kommentoimaan asujamme.

Etenkin erikoispitkä tupakanpidikkeeni - en vieläkään ole varma onko tuo oikea nimi kyseiselle esineelle - aiheutti hupia ja ihmetystä kanssajuhlijoiden joukossa. Loppuillasta onnistuin hävittämään tikun, mutta onneksi se ei maksanut montaa euroa joten tappio ei ole suuri. Muuten kaikki meni täydellisesti, peruukki pysyi päässä, turkis ehjänä ja eläinsuojelu ei tullut takavarikoimaan dalmatialaispentuani. Yritin olla hauska, kun vessassa tapaamaltani mieheltä kysyin, omistaako hän koiraa, johon hän vastasi kieltävästi - lisättyäni "hyvä, koska jos omistaisit, mä varastaisin ja tappaisin sen", hän alkoi haukkua minua. Monet tuntemattomat, ja ilmeisesti sokeat, tulivat esittämään minulta kysymyksiä kuten "oletko Disney-prinsessa?" ja "oletko Tuhkimo vai Lumikki?", mutta muutamat viisaat osasivat sanoa "sä olet se ilkeä akka dalmatialais-leffasta". Hyvä tietää, että edes osa aikuisista tuntee Disney-elokuvia.

Kaikin puolin ilta oli todella hauska, vaikka mitään kovin erikoista ei tapahtunutkaan. Haluan kiittää kaikkia kanssajuhlijoita hyvästä tunnelmasta. Tällaista oli siis Halloween2016 meillä päin. Aloinkin samantien odottaa ensi vuoden Halloweenjuhlia, mutta nyt aion kuitenkin elää hetkestä ja ottaa ilon irti jäljellä olevasta vuodesta. Suunnitelmissani on nyt vähentää juhlimista loppuvuodeksi - ystävän 18vuotisjuhlia ja tulevia pikkujouluja lukuunottamatta. Joulumieli on iskenyt minuun ajoissa - tilasin netistä joulukuusenkoristeita jo viime viikolla.

Ja kuten luvattu, kuvaryöppy viikonlopun juhlista:

























PS. Täysin erillään aiheesta, haluan mainita että yksi suosikkisarjoistani, The Walking Dead, on palannut ruutuun seitsemännen tuotantokauden jaksoilla. Tämä tuo muuten tylsiin maanantai-iltoihini paljon iloa, kun minä ja Minttu istahdamme viikottain olohuoneeseeni seuraamaan post-apokalyptista kamppailua suosikkihahmojemme, zombien ja Jeffrey Dean Morganin välillä. Tähän mennessä tuotantokautta on ilmestynyt kolme jaksoa ja odotan jo kauhulla, sekä innolla, mitä juonen edetessä tulee tapahtumaan. Vain muutaman jakson jälkeen kausi 7 on ehkä suosikkini kaikista tähän mennessä ilmestyneistä.